Aikuisten ja vanhempien junioreiden pm-maastot juostiin Maskussa
26.4.2019 12:48 Uutiset / Jaoston etusivu

M17-sarjan juoksijoita lähtöviivalla

Maskun Kataja sai pääsiäistä edeltävällä viikolla pikatarjouksen piiriltä ja Raision Kuulalta ottaa osavastuu 17-, 19- ja yleisen sarjan piirinmestaruusmaastojen järjestelyistä. Tämä siksi, että Raision Kerttulan pururata oli vielä osin kisakelvottomassa kunnossa ja Maskun Rivieran maasto oli puolestaan oivassa kevätkunnossa. Juoksuillasta Rivieran aurinkoisella reitillä tulikin onnistunut.

Katajalaisia oli myös kisaamassa M17-sarjassa ensimmäistä vuottaan juoksevien Kalle Oksasen, Joona Rasin ja Rasmus Haaviston voimin. Kalle porukan varsinaisena kestomenijänä juoksi kivasti viidenneksi. Myös Joonan ja Rasmuksen vauhti oli itselleen ylipitkällä matkalla ihan rohkaisevaa. Joona kärsi kevättalvella pitkään nilkkavaivasta, joka laittoi juoksun muutamaksi viikoksi kokonaan tauolle. Kesällä hänen päämatkanaan tulee olemaan 800 metriä. Rasmus taas on keskittymässä entistä painokkaammin pikamatkoihin, erityisesti 400 metrille. Näiden poikien seuraava tosikoitos on Janakkalan SM-maastoissa 5.5. Mukaan joukkueeseen liittyy myös suunnistusta päälajinaan harjoittava Samuli Rousku.

Pm-maastojen tulokset (todelliset kisamatkat 5,4 ja 3,4 km):
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=69023


   
Lisää uutisia
Yleisurheilu
«  Lokakuu   »
Kategoriat