Katajan yleisurheilu valtakunnan kovimpia nousijoita
3.5.2018 20:06 Uutiset / Jaoston etusivu

Katajan SM-ikäisten yleisurheilutoiminta on vahvassa nousukiidossa

Suomalaisten yleisurheiluseurojen toimintaa mitataan kahdella laajalla mittarilla: 9-13-vuotiaiden nuorisotoimintakilpailulla sekä 14-vuotiaiden ja sitä vanhempien seuraluokittelulla eli Seuraliigalla. Nuorisotoimintakilpailussa tärkein kriteeri on harrastajien määrä, Seuraliigassa harrastajamäärän lisäksi tulostaso sekä SM-kisamenestys.

Seuraliigassa seurat jaetaan menestyksen perusteella neljään tasoon: Superliigaan, Ykkösliigaan, Kakkosliigaan ja Kolmosliigaan. Maskun Katajan Seuraliigasijoitus nousi vuonna 2017 375 seuran joukossa kolmanneksi eniten koko Suomessa! Kokonaissijoitus oli 134. Kataja sijoittui Kolmosliigan kakkoseksi ja 2500 euron rahapalkinto jäi vain muutaman pisteen päähän. Voitto lipesi Jalasjärven Jalakselle siksi, että sillä on joukossaan yksi kansainvälisen tason aikuisurheilija, kävelijä Jarkko Kinnunen, joka hänkin on ollut aikaisemmin Kari Ahosen maskulaisvalmennuksessa.

Katajan ns. luokkatulosten tekijöiden määrä kolminkertaistui vuoden aikana yli 14-vuotiaiden urheilijoiden joukossa. Kuluvana vuonna odotettavissa on, että Kataja saattaa nousta jo sadan parhaan seuran joukkoon, mikä olisi huomattava teko seuralta, joka toimii alle 10 000 asukkaan paikkakunnalla ja jolla ei ole edes omaa kestopäällystekenttää.

Alle 14-vuotiaiden nuorisotoimintakilpailussa Kataja on ollut vireä jo aikaisempinakin vuosina. Nyt sijoitus siinäkin nousi lähes kolmekymmentä sijaa, ollen 81., mikä on nykymuotoisessa nuorisotoimintakilpailussa seuran kautta aikojen paras sijoitus.


   
Lisää uutisia
Maskun Kataja Ry
«  Toukokuu   »
Kategoriat