Kataja Murto innokkaana uuteen kauteen!
29.8.2018 17:01 Uutiset / C-tytöt Murto

Hyppyleija ja sen vastaanotto tulee olemaan merkittävässä asemassa menestyksen kannalta.

Kataja Murto jatkaa samalla valmennuksella ja joukkueenjohdolla kuin viime kaudella. Peluuttavina valmentajina toimivat Janne Mäkitalo (vastuuvalmentaja) ja Jari Kangassalo. Tero Vauramo on joukkueenjohtaja.

Joukkue osallistuu myös samoihin sarjoihin kuin viime kaudella eli C:hen ja B:hen. Kovimmat tavoitteet on asetettu C:hen, jossa on tarkoitus päästä SM-finaaleihin Kuortaneelle eli valtakunnan 16 parhaan joukkueen joukkoon tässä yli sata joukkuetta kattavassa sarjassa. Jos tavoite onnistuu, sitten vain tsemppaamme finaaleissa itsemme niin ylös kuin rahkeet riittävät.

Yksi tyttö siirtyi naapuriseuraan, mutta vastaavasti joukkueeseen liittyi peräti neljä uutta tyttöä. Kaksi näistä on allekirjoittaneen alaisuudessa aiemminkin pelanneita ja maskulaistaustaa omaavia 04-tyttöjä, yksi taas tuli Paimiosta, kun isosiskokin pelaa Katajassa, ja neljäs nostettiin mukaan Katajan nuoremmista junioreista. Kataja-henki on siis vahvasti mukana uusienkin vahvistusten myötä.

Kokonaisvahvuus C:ssä on nyt 12 tyttöä ja B:ssä kymmenkunta, kun ihan kaikki eivät pelaa jälkimmäistä. Tarkoitus on muutenkin lähteä C:hen kärkikokoonpanoilla, kun taas B:ssä annamme peliaikaa vähemmän pelanneille, ja mukaan saattaa tulla jokunen joukkueen ulkopuolinenkin pelaaja Katajan muista joukkueista.

Matkustamista lienee etenkin C:ssä nyt aika paljon, mutta siihen on valmistauduttu henkisesti. Tyttöjä on käynyt hyvin treeneissä, vaikka muutama treenaa ja myös pelaa vanhempien mukana eri sarjoja. Tytöt alkavat olla siinä iässä, että yksi iso tavoite on saada nostettua heitä pelaamaan myös aikuisten sarjoja heti kun valmiuksia löytyy.

Kaiken kaikkiaan ilolla ja innolla siirrymme uuteen kauteen! Toivotamme tsempit myös Katajan muille joukkueille!


   
Lisää uutisia
Lentopallo
«  Huhtikuu   »
Kategoriat